Runous se on jotain, mitä joko ymmärtää tai ei.

 Itse pidän runoista, jotka kertoo värikkäästi jotain ja toisaalta jättää aukkoja, tulkinnalle varaa. Myös runot, joita ei ymmärrä ilman pohdintaa ovat suosikkeja.                               Ihminen, joka kirjoittaa runoja käsitän kaunokirjallisuutta hamstraavaksi ihmiseksi, punatukkaiseksi kaunottareksi, jolla on selvät käsitykset omista arvoista ja tulevaisuuden suunnitelmista, hän on sivistynyt sekä pärjää koulussa. Vaikka itse kirjoittelen silloin tällöin runoja niin olen aivan toisenlainen kuin kuvittelemani runojen kirjoittaja. Olen epävarma mitä aion tehdä tulevaisuudessa ammatikseni, luen nuortenkirjoja ja rikosromaaneja, en osaa käsittää sanaa ''arvo'' enkä myöskään tiedä omia arvojani  ja olen brunette, kiroilen ja koulu menestyminen on kohtalaista. Mutta voin purkaa vihani runouteen, novelleihin, harakan äänellä laulamiseen ja nukkumiseen, silti olen tyytyväinen itseeni ja elämääni. En muuttaisi itsessäni mitään (ehkä jotain pientä kuitenkin..) vaikka minulla olisi siihen mahdollisuus, minua on kutsuttu vahvaksi ihmiseksi ja sitä olenkin vaikka kieltäisin asian. Itseään pitäisi kunnioittaa ihmisenä, persoonana ja hyväksyä tosiasiat. Jos inhoat kasvon piirteitäsi tai jenkkakahvojasi, etsi kehostasi joku kohta, jota korostat ja pidät sitä parhaana osana itseäsi.

  Runous on kuin aarrearkku,

se on arvokkaampi kuin ruusu,

arvottomampi kuin villasukka.