Omasta mielestäni nuoret eivät voi hyvin, olemme pian menossa pahempaankin suuntaan ellei me aleta tehdä asialle jotain. Suomessa ei puhuta tästä asiasta yleisesti, me hävetään jotenkin tätä asian haaraa ja sen vuoksi sitä peitelläänkin.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan (v. 2000) Suomessa n. 1200 ihmistä teki itsemurhan. 15-24 vuotiaiden itsemurha kuolleisuus on Suomessa WHO:n mukaan toiseksi suurin ja poikien viidenneksi korkein maailmassa. Tästä voi vain päätellä kuinka pahoin nyky nuoret voivat, kuinka huonot olot voi kotona olla tai koulukiusaamisen osuus heidän elämässään, johon ei puututa ollenkaan. 

Kuinka monta itsemurhaa nuorten/aikuisten on tehtävä ennen kuin meidän päättäjät tuolla eduskunnassa älyävät ettei ME voida hyvin? 

Haluan korostaa eritoteen sitä, että jos nuori muuttuu hiljaiseksi, syrjäytyneemmäksi ja tuntuu ettei innostu samoista asioista entiseen tapaan niin hälytyskellojen pitäisi silloin soida. Nuori tosin voi olla murrosiän kynnyksellä, mutta se ei selitä kaikkea. (Se on vain sadasosa siitä kaikesta mitä nuoressa tapahtuu.) Tietysti pitää ottaa huomioon, että toisilla masennuksen tai muun terveydellinen häiriö ei näy päälle päin olleskaan.

Omalla kohdallani kun luen jostain tai kuulen, että joku on tehnyt tai yrittänyt tehdä itsemurhan niin alan ainakin miettimään, että ei tämä yhteiskunta toimi. Tietysti jokainen aikuinen paasaa, että ''Apua saa kun pyytää'', ''Kyllähän masentuneita ja muita sairaita on, mutta niitäkin voi auttaa ja nekin saavat hyvät ammattipaperit'', mutta missä se näkyy?? En ainakaan itse ole huomannut avun saantini jälkeen, että minusta joku täysin ventovieras välittäisi. Aina kuunnellaan kerran ja sitten sysätään jollekkin toiselle, mutta jos tahtoisin tietylle ihmiselle puhua niin vedotaan siihen, ettei ole psykiatri tai muuta vastaavaa. Tai jos esim. ensihoitaja on kuunnellu ja ymmärtänyt mitä on yrittäny selittää ja on viennyt sinut sairaalaan niin haluaisitko hänen kanssaan sitten jutella hieman lisää jos tunsit, että joku ymmärsi ensimmäisen kerran sinua? Oletan, että haluaisit. Mutta kyseinen henkilö vain häviää maisemista tai neuvoo sinun kääntyvän psykologin puoleen: joutuisit täysin ventovieraan eteen, kertoisit murheista hiukan ja tuntuu kuin se ei tajuis mitä yrität kertoa.

Jokaisella on oikeus puhua luotettavalle aikuiselle, mutta kukaan ei halua olla se ihminen (esim. omien vanhempien lisäksi). Miksi sanotaan näin jos kukaan ei tule olemaan tälläinen henkilö nuoren elämässä?